Teatteri kehittyi kielten ja kulttuurivirtausten ansiosta

Suomalaisella teatterilla on vankka jalansija huolimatta aika ajoin tapahtuvista kulttuurikentän leikkauksista. Menneinä vuosikymmeninä teatteri on kehittynyt huimaavaa vauhtia siihen nähden, että suomenkielinen sivistynyt kulttuuri on varsin nuorta; vasta 1920-luvulla suomen kieli alkoi olla saavuttanut sivistyskielen aseman kielenä, jolla julkaistiin kaikkea mahdollista kirjallisuutta näytelmäkirjallisuus mukaan lukien. Kielitaistelu ruotsin ja suomen välillä on hyödyttänyt suomalaista teatteria vakiinnuttamaan jalansijan monessa kaupungissa. Tämä on myös lisännyt teattereiden määrää.

Kaksikielisyys toi Suomeen laajan teatterikentän

Kaksikielisyyden ansiosta Suomessa on monessa kaupungissa myös ruotsinkielistä teatteritoimintaa. Turussa ja Helsingissä ruotsalaisella teatterilla on vankka ja vanha asema katsojiensa keskuudessa. Alun perin suomalaisen teatterin oli vaikea saada jalansijaa kulttuuriväestön ollessa pitkälti ruotsinkielistä.

Monet suomalaiset kirjailijat, kärkijoukossa näytelmäkirjailija Minna Canth, työskentelivät aktiviisesti saadakseen suomen kielelle aseman arvostettuna teatterikielenä. Vähitellen asema lujittuikin Kansallisteatterin aloitettua vakituisen toiminnan uudessa teatteritalossa Rautatientorin laidalla aivan 1900-luvun alussa. Vanha ruotsalainen teatteri jatkoi entiseen malliin ja piti oman ruotsinkielisen yleisönsä, vaikka sivistyneistö alkoikin arvostaa myös suomenkielistä teatteria, jota näki Kansallisteatterissa. Kahden kielen kilpailu arvostetusta asemasta teatterin kielenä tuotti Suomeen korkeatasoista teatteria kahdelta suunnalta.

Venäjän läheisyys rikasti teatterikulttuuriamme

Suomi on ollut aina läntisen ja itäisen kulttuurin risteyskohdassa. Ruotsin ja Saksan kautta meille on tullut läntisistä kulttuurimaista pohjoismaista näytelmäkirjallisuutta, jota edustaa esim. Henrik Ibsenin laaja tuotanto sekä anglosaksisesta kulttuurista englantilaiset klassikot kuten Shakespeare ja saksalaiset klassikot, kuten Schillerin tuotanto.

Venäjällä kehittyi 1800-luvun loppupuolelta alkaen Konstantin Stanislavskin edustama stanislavskilaisuudeksi kutsuttu teatterinäyttelemisen suuntaus, joka vaikutti voimakkaasti teatterin kehitykseen. Erilaiset oppisuuntaukset eri maista kulkeutuivat Suomeen. Esimerkiksi Kansallisteatterin pitkäaikaisella johtajalla Eino Kalimalla oli sotia edeltävänä aikana erittäin läheiset suhteet venäläiseen teatteriin. Kuriositeettina voi mainita, että hänen veljensä Jalo Kalima on suomentanut Stanislavskin perusteellisen kirjan ”Näyttelijäntyö”, jossa koko

metodi esitellään.

Kansainväliset suhteet ovat aina olleet osa suomalaista teatteria ja näin ollen Suomen teatterielämä on ollut varsin rikasta ottaen huomioon sen, kuinka pieni maamme on ja että väkilukumme on ollut suurimman osan teatterihistorian aikaa vain reilut 3 miljoonaa.