Suomenkielinen teatteri vakiinnutti paikkansa Kansallisteatterin saatua vakinaiset toimitilat Rautatientorin laidalta. Ajatus suomenkielisestä teatterista oli kytenyt jo useita vuosikymmeniä. Alun perin Fredrik Cygnaeus oli esittänyt jo vuonna 1859, että seuraavan ammattiteatterin pitäisi olla suomenkielinen. Ensimmäisenä suomalaisena teatteriesityksenä pidetään Aleksis Kiven näytelmää Lea, joka esitettiin vuonna 1869. Muutaman vuoden kuluttua valtiopäiville tehtiin esitys talonpoikaissäätyjen ehdotuksesta, että nimenomaan suomenkieliseen teatteriin keskityttäisiin ammattiteatteritoiminnassa. Puuhamiehinä olivat alusta alkaen suomalaisen teatterin aikaan saamisessa Kaarlo Bergbom ja hänen sisarensa Emilie.
Kieliristiriidat repivät 1800-luvun Helsinkiä
Helsinki oli 1800-luvulla kieliristiriitojen repimä ja toiminta päätettiin aloittaa aluksi Porissa, josta esitykset jatkoivat matkaansa Tampereelle. Esitysten siirtyessä Helsinkiiin tilat löydettiin vanhasta Arkadian teatterista, joka sijaitsi lähellä nykyistä Lasipalatsia. Tilassa olivat toimineet aiemmin ruotsalainen teatteri ja Venäläinen Valtionteatteri kiertävine ryhmineen. Uusi teatterirakennus, jonka oli suunnitellut arkkitehti Onni Tarjanne, valmistui vuonna 1902 ja näin Kaarlo ja Emilie Bergbom siirtyivät johtamaan Kansallisteatteria. Alusta alkaen ohjelmistossa oli paljon myös suomenkielistä tuotantoa. Esimerkiksi Minna Canth toimitti kotikaupungistaan Kuopiosta käsin uusia tekstejä Bergbomeille tiiviiseen tahtiin. Lisäksi näyteltiin paljon mm. Henrik Ibsenin tuotantoa. Ibsen oli oman aikansa tähtikirjoittaja, jolla oli Pohjoismaissa luja asema.
Kansallisteatteri on ollut johtajiensa näköinen
Kansallisteatteri on ollut johtajiensa näköinen historiansa eri kausina. Bergbomien jälkeen, joista Emilie lopetti vasta vuonna 1917, seuraava pitkäaikainen johtaja oli Eino Kalima, joka toimi johtajana vuosina 1917-1950. Kaudelle mahtui maailmanpoliittisia myllerryksiä mm. Suomen itsenäistymisen, kansalaissodan ja kummankin maailmansodan osalta. Huolimatta vaikeista olosuhteista Kalima onnistui pitämään yleisöllä tiiviin katsojasuhteen.
Kaliman jälkeen seurasivat Arvi Kivimaa ja Kai Savola, jotka kumpikin olivat toista kymmentä vuotta virassa. Monia teatterihistorian klassikoita nähtiin heidän aikakausillaan. Tällainen oli esimerkiksi 1970-luvun versio Teuvo Pakkalan Tukkijoella-näytelmästä, joka pyöri menestyksekkäästi pitkään. Suurista suomalaisista näyttelijöistä monet ehtivät työskennellä Kansallisteatterissa pitkään. Esimerkiksi Jussi Jurkka teki unohtumattomia rooleja vielä juuri ennen kuolemaansa 1980-luvun alussa.
Marja-Liisa Nevalan kaudella yleisösuhde pysyi lujana. Nevala johti taloa 1992-2010. Hänen jälkeensä Mika Myllyaho on onnistunut nostamaan muutamia näytelmiä yleiseen tietoisuuteen teatteripiirien ulkopuolellakin. Esimerkiksi Neljäs tie vuodelta 2013 teki poliittisesti herättelevän näytelmän Suomen lamavuosista 90-luvulla. Kansallisteatterin asema on säilynyt vakaana halki vuosikymmenien.