Jouko Turkka ja kokeellinen teatteri

Suomen teatterihistoriassa ns. perinteinen teatteri on aina ollut voimissaan. Kaupunginteatterit ympäri Suomen ovat tuottaneet ison yleisön produktioita, jotka ovat käsittäneet perinteisiä klassikkoja esim. William Shakespearelta, Arthur Milleriltä, Eugen O’Neilliltä, Henrik Ibseniltä ja August Stringbergiltä, kotimaisista tekijöistä puhumattakaan. Lisäksi ohjelmistossa on yleensä ollut vähintään yksi musikaali ja farssi joka vuodelle. Modernimpaa ja kokeellisempaa teatteria on voinut löytää kaupunginteattereiden pieniltä sivunäyttämöiltä. Lisäksi yksittäiset ohjaajat ovat kernaasti etsineet näytelmistä uusia tulkintoja ja tuoneet vanhat perinteiset teokset uusille sukupolville.

Murrosvaihe

Ehkä isoin murrosvaihe, jossa kyseenalaistettiin aiempaa teatteriperintöä, osui 1980-luvulle. Jouko Turkka tuli silloin Suomen teatterikorkeakoulun johtoon. Hänen aikakaudellaan teatterin opettamisen kenttä muuttui täysin. Turkka valitsi itse opiskelijat ja nykyisestä näkökulmasta kyseenalaisilla menetelmillä vaihtoi perinteiset opetustekniikat improvisointeineen ja puhetekniikoineen uusiin menetelmiin, joihin kuului mm. juoksemisen ja muun urheilun äärimmäinen korostaminen, väkivaltaa unohtamatta.

Turkka vaikutti useaan eri näyttelijävuosiluokkaan. Häntä seurasi Jussi Parviaisen sukupolvi, joka monessa suhteessa jatkoi samoilla linjoilla kuin Turkan aikalaiset. 1980-luvulla tekemisen kulttuuri muuttui monella tavalla ja yleisössä monet perinteisen teatterin ystävät alkoivat vierastaa nuorta teatteria. Varsinaisia mestariteoksia tällä uudella aikakaudella ei syntynyt, mutta teatterikoulutus loi uusiksi koko näyttelijäsukupolven. Monet oppilaista ovat sittemmin myöntäneet, että traumatisoituivat pahasti Turkan opetuksessa, mutta monesta tekijästä on tullut myös vahvoja ammattilaisia.

Martti Suosalo

Yksi Turkan oppilaista on ollut näyttelijä Martti Suosalo, joka on sittemmin saavuttanut suurta mainetta niin teatteri- kuin elokuvanäyttelijänäkin. Suosalo on kertonut Turkalla olleen suuri vaikutus hänen näyttelijänuraansa. Näyttelemistyylinä Turkan aikainen rajuus näkyy monissa eri televisio-, teatteri- ja elokuvaproduktioissa. Voidaan sanoa, että Turkka on osallistunut voimakkaalla tavalla suomalaisen teatterin modernistamiseen.

Ryhmäteatteri ja Q-teatteri kokeellisen teatteritaiteen suunnannäyttäjinä

Yksittäisistä teattereista ja teatteriryhmistä Ryhmäteatteri ja Q-teatteri ovat olleet Helsingissä kokeellisimmat. Niiden tekijöistä moni on juuri Turkan teatterikoulun aikainen tai juuri sen jälkeen koulusta valmistunut. Kirjailija Kari Kontion mukaan Turkan suhdetta teatteriin kuvasi tinkimätön rehellisyys. Voikin sanoa, että Jouko Turkka uudisti suomalaista teatterikenttää siten, että monet klassisetkin näytelmät on esitetty aivan uudella tavalla Jouko Turkan vaikutuskentän ulotuttua kymmeniin suomalaisiin näyttelijöihin, dramaturgeihin ja ohjaajiin.